Historia

Ylihärmän seudun vanhustenkotiyhdistyksen synty

“Jo vuosia kunnan väki paljon puutteita vanhusten asunto-oloissa näki. Olihan kesällä toki monella oma tupa ja perunamaa, mutta talvella kun ei sitä mökkiä millään lämpimäksi saa.”

Ylihärmän Seudun Vanhustenkotiyhdistys ry on perustettu vuonna 1969. Ensimmäiseksi rakennettiin Kotimäen vanhusten vuokratalot, jotka valmistuivat vuonna 1972. Siihen asti Ylihärmässä ei ollut tarjolla vanhuksille tarkoitettuja rivitaloja ja vanhainkotiinkin jouduttiin aina Alahärmän Volttiin asti. Vanhustenkotiyhdistys sai tontin Riskumäeltä, kirkon ja hautausmaan vierestä. Se aiheutti aikanaan jonkin verran keskustelua, mutta lopulta päästiin kuitenkin rakentamisessa vauhtiin. Ensimmäisille asukkaille arvottiin asuntojen numerot.

“Sen voi todeta, että tätä ei ole rakennettu turhan suotta, onhan tässä asuttu jo toista vuotta! Kiitos niille, jotka vaivan näki, näin lausuu tämän talon tyytyväinen väki.”
“Ylihärmään ruvettiin touhuamaan vanhainkotia eli kunnalliskotia. Se on ollut ja on vielä Voltissa yhteinen Alahärmän kanssa.”

Vanhainkoti Mäki-Kevari on valmistunut vuonna 1976 ja peruskorjattu 2005. Vanhainkodin laitospaikat on muutettu vuonna 2012 tehostetun asumispaikan yksiköksi. Ylihärmän seudun vanhustenkotiyhdistys hoiti vanhainkodin toimintaan vuoteen 2006 asti, jonka jälkeen xx.

xx eteenpäin sen toiminnasta vastasi vuoteen 2023 asti Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Vuodesta 2023 eteenpäin toiminta on siirtynyt Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen hoidettavaksi. Mäki-Kevarin tiloissa toimii myös dementiayksikkö Rauhankoti, jonka tilat ovat valmistuneet 2004.

“Koko pitäjässä pantiin toimeen keräys, kerättiin puita ja rahaa. Keräys tuottikin hyvin, antoivat moni 1000 mk ja puita tuli niin paljon, että toista viikkoa sahattiin."

Ylihärmän seudun vanhustenkotiyhdistyksen toiset vuokratalot valmistuivat 1988 Mäki-Kevarin vanhainkodin kanssa samaan pihapiiriin ja saivat nimekseen Kotivainio. Kotimäen vuokrataloja peruskorjattiin vuosina 1997-2001.